95db9e28 85fd 4243 b56a 8bb5ba8b6640

Alumiinin erinomaiset ominaisuudet hyödyntämättä suomalaisessa rakentamisessa

Alumiinin käyttö rakentamisessa on ollut vähäistä, koska monilta osin kilpailukykyinen materiaali ei ole kovinkaan tuttu suomalaisille.

Alumiinia ei ole koskaan valmistettu Suomessa, jolloin myöskään alumiiniin liittyvää tutkimusta tai koulutusta ei juurikaan ole. Esimerkiksi jo Ruotsissa ja etenkin muualla Länsi-Euroopassa tilanne on täysin toinen. Suomessa edellä mainituista syistä alumiini on päätynyt vain harvojen suunnittelijoiden piirustuksiin vaikka kyseessä on monelta osin erinomaisesta materiaalista.

”Esimerkiksi pinnoittamattomana alumiini saa luonnollisen oksidikerroksen suojakseen. Myös oikein pinnoitettuna se on täysin huoltovapaa eli elinkaaressa kustannustehokas materiaali”, tuotepäällikkö Panu Leskinen Alumecosta kertoo.

Alumeco-2.jpg Panu Leskinen ja Micke Kanervo valottavat alumiinin monia etuja rakentamisessa.

Vaikka monien mielikuvissa alumiini on pehmeä materiaali, sen seostaminen muiden metallien kanssa parantaa ominaisuuksia merkittävästi. ”Jo pienellä seostamisella kestävyys ja korroosiosuoja kasvavat kymmenillä prosenteilla ilman merkittävää kustannusvaikutusta”, Leskinen jatkaa.

Kansainvälisesti toimiva Alumeco on alumiinirakentamisen kokonaisvaltainen osaaja, joka tarjoaa suunnittelijoille monipuolista tukea parhaiden ratkaisujen luomiseen. Alumiinituotteita saa ohuista folioista paksuihin levyihin tai suulakepuristettuna kohdekohtaisesti optimoituina profiileina. Tuotteita on saatavilla eri valmistusasteilla, esimerkiksi asennusvalmiina komponentteina tai pintakäsiteltyinä. Monesti vain mielikuvitus asettaa rajat alumiinin hyödyntämiselle lukuisissa käyttökohteissa.

Alumeco-3.jpg Helsingin Kruunuvuorenrannan uuden asuinalueen neljän pysäköintihallin julkisivut ovat toteutettu nauhapinnoitetulla alumiinilla. ”Halleihin haluttiin huoltovapaa, ilmaston kestävä ja näyttävä julkisivuratkaisu, johon alumiini oli omiaan. Suunnittelijan haluamissa sävyissä toteutettujen elementtien erikoispolyesteripinnoite on meren läheisyydessä pitkäikäinen huoltovapaa ratkaisu”, Panu Leskinen kertoo. Rakennuttaja Kruunuvuoren Palvelu Oy.

”Autamme arkkitehtejä ja suunnittelijoita luomaan näyttäviä, olosuhteet kestäviä ja kustannustehokkaita ratkaisuja alumiinista. Edustamme laaja valikoimaa eri valmistajien erilaisia tuotteita. Tarvittaessa kauttamme saa myös yksiöllisiä tuotteita kohdekohtaisiin toteutuksiin”, Alumecon aluemyyntipäällikkö Micke Kanervo kertoo.

”Autamme arkkitehtejä ja suunnittelijoita luomaan näyttäviä, olosuhteet kestäviä ja kustannustehokkaita ratkaisuja alumiinista.”

Alumeco-4.jpg

Helsingin Kruunuvuorenrannan uuden asuinalueen neljän pysäköintihallin julkisivut ovat toteutettu nauhapinnoitetulla alumiinilla. ”Halleihin haluttiin huoltovapaa, ilmaston kestävä ja näyttävä julkisivuratkaisu, johon alumiini oli omiaan. Suunnittelijan haluamissa sävyissä toteutettujen elementtien erikoispolyesteripinnoite on meren läheisyydessä pitkäikäinen huoltovapaa ratkaisu”, Panu Leskinen kertoo. Rakennuttaja Kruunuvuoren Palvelu Oy.

Alumeco-5.jpg

alumenco.fi

Mainos