2e6ffcc2 9fa7 4c27 9f5a 945c942a461c

WAGOn joustavat ratkaisut tehostavat myös rakentamista

WAGO automaatio- ja sähköistystuotteet ja -ratkaisut tehostavat rakennusalan toimijoiden työtä. Laatu ja energiatehokkuus on yhdistetty nopeaan ja yksinkertaiseen ylläpitoon, mikä ei vaadi erillistä ohjelmointia.

WAGO on rakentamisen automaatioratkaisujen kokonaisvaltainen toimittaja. Yritykseltä löytyvät kaikki tarvittavat ratkaisut yksittäisen anturin liittämisestä WAGOn omaan tai asiakkaan pilvipalveluun.

Asiakas voi tarvittaessa itse räätälöidä tekniikan tai se toimitetaan valmiina esimerkiksi energiamittauksen ja valaistuksenohjauksen ratkaisuihin eli kokonaisuudet ovat konfiguroitavissa.

WAGO on nyt suunnannut toimintaansa aiempaa enemmän myös kiinteistöautomaation puolelle. Viimeisten kymmenen vuoden aikana yritys on kehittänyt muun muassa väyläsovelluksia ja valaistuksenohjaussovelluksia.

”Markkinoilla on selkeä tilaus tämän kaltaisille tehokkaille kokonaisuuksille, jotka sisältävät ainutlaatuisia ominaisuuksia. Kokonaisvaltaiset ja joustavat automaatioratkaisumme tukevat kaikki yleisimpiä väyliä”, WAGO Suomen toimitusjohtaja Kari Niskanen kertoo.

”Esimerkiksi valaistuksenohjaus on kevyt, web-pohjainen ja nopeasti käyttöönotettava järjestelmä, johon voidaan lisätä vaikkapa energiamittaus. Käyttöönotto, huollot ja muunnokset ovat helppoja, koska hallinta voidaan konfiguroida graafisen käyttöliittymän kautta”, Niskanen esittelee.

WAGOn järjestelmän voi liittää joko WAGOn omaan tai asiakkaan pilvipalveluun. Järjestelmässä on muun muassa integroitu palomuuri.

WAGO-2.jpg WAGO Suomen toimitusjohtaja Kari Niskanen.

Latauslaitteisiin lattakaapeli

WAGO toimittaa kiinteistöihin kustannustehokkaita pistoliitosjärjestelmiä. Kiinteistöjen isännöitsijät ovat olleet kiinnostuneita erityisesti saneerauskohteisissa sähköautojen latausjärjestelmiin asennettavista lattakaapelijärjestelmistä.

Tuote ei tarvitse erillistä kaapelikanavarakennetta eli lattakaapeli on helppo ja nopea asentaa ja järjestelmää voidaan tarvittaessa laajentaa kätevästi tarpeen mukaan.

Ison konsernin osaamista

WAGO toimittaa tuotteitaan ja ratkaisujaan hyvin erilaisille teollisuudenaloille rakennusteollisuudesta prosessiteollisuuteen.

WAGO Groupin pääkonttori on Saksassa. Vuonna 1951 perustettu WAGO Kontakttechnik GmbH & Co. KG työllistää nyt yli 8 000 huippuosaajaa eri puolilla maailmaa ja sillä on yhdeksän kansainvälistä tuotantoja jakelutoimipaikkaa, yli 30 myyntiyhtiötä ja edustajia yli 80 maassa. WAGO Finland Oy:n asiantuntijatiimi toimii Vantaalla.

Yllä olevassa kuvassa: WAGOn valaistuksenohjaus on kevyt, webpohjainen ja nopeasti käyttöönotettava järjestelmä.

wago.com

Mainos