Af68e961 153f 451f 90ed 2faec7778582

Saumatonta vaikutelmaa betonilattiaan

Betonilattioiden kestävyyteen voidaan vaikuttaa oikeanlaisilla ja oikein asennetuilla saumoilla. Liikuntasaumoja löytyy erilaisiin tarpeisiin. Suomen johtava liikuntasaumojen toimittaja Betonilattiat Peltonen Oy räätälöi ratkaisut niin suurille kuin pienemmille asiakkailleen.

Betonilattioiden kulutus on kovaa erityisesti halleissa, joissa ajetaan raskailla työkoneilla. Betonilaattojen välisten saumojen merkitys korostuu kovassa käytössä, sillä oikein tehty sauma pitää lattian tasaisena ja trukki kulkee saumakohtien yli ilman tärähtelyä.

”Olemme pieni ja ketterä toimija ja teemme valtakunnallista yhteistyötä muiden alan yritysten kanssa. Esimerkiksi Oulaisiin tehtiin Lehto Groupille 10 000 neliömetrin suuruinen halli yhteistyössä kahden muun yrityksen kanssa”, yrittäjä Jukka Peltonen kertoo.

Hän luotsaa veljensä Jari Peltosen kanssa kauhajokelaista perheyritystä, joka on tuonut perheelle elannon jo yli 30 vuoden ajan. Myös Jari Peltosen vaimo työskentelee yrityksessä. Yritys on hyvässä kasvuvauhdissa.

”Liikevaihto on parissa vuodessa tuplaantunut ja yritys on kasvanut viimeisen kolmen vuoden aikana radikaalisti”, yrityksen taloushallinnosta vastaava Riikka Peltonen iloitsee.

”Sauman mutkikas rakenne estää tärähdyksen, kun sauman kohdasta ajetaan yli.”

Helppo asentaa

Koska Betonilattiat Peltonen on saavuttanut hyvää mainetta erityisesti liikuntasaumojen toimittajana, yritys on tänä syksynä värvännyt henkilön hoitamaan erityisesti tämän tuoteryhmän myyntiä.

”Liikuntasaumoista löytyy yli kaksikymmentä tuotetta. Käytetyin sauma on joko 6 tai 10 millimetrin lattateräksillä varustettu Dowel-sauma, jossa teräskorvien päällä olevat muovikotelot antavat irtautuessaan teräskorvasta betonilaatan saumalle liikkumavaraa”, Jari Peltonen kuvailee.

Valikoimasta löytyy myös esimerkiksi niin sanottu käärmesauma.

”Käärmesauma sopii erityisesti tuotantohalleihin, joissa siirrellään suuria tavaramääriä pumppukärryillä tai trukeilla. Sauman mutkikas rakenne estää tärähdyksen, kun sauman kohdasta ajetaan yli.”

Valikoimista löytyvät myös vedenkestävät saumat, kylmäkatkosaumat ja korjaussaumat. Saumoja valmistetaan ruostumattomasta teräksestä, sinkittynä, haponkestävänä ja alumiinisena.

”Valikoima on laaja ja haluamme palvella asiakkaita niin, että kaikkiin kohteisiin löytyy sopiva ratkaisu. Tuotteen helppo ja nopea asennettavuus on tärkeä kilpailuvalttimme. Panostamme erityisesti luotettavaan ja helposti tavoitettavissa olevaan asiakaspalveluun sekä toimitusvarmuuteen”, Jukka Peltonen vakuuttaa.

peltosen Betoni_2.jpg Jukka ja Jari Peltonen luotsaavat yli 30-vuotiasta perheyritystä. Betonilattiat Peltosen vahvuutena on laaja valikoima erilaisia liikuntasaumoja.

Luotettava kumppani

Suurimman osan liikuntasaumoista Betonilattiat Peltonen tuo maahan Puolasta. Pari vuotta sitten löytynyt yhteistyökumppani on laadukkaiden liikuntasaumojen valmistaja Conecto Oy, jonka global sales manager Damian Foterek vieraili viime kesänä ensi kertaa Suomessa ja Kauhajoella.

”Suomi on pieni, mutta tällä alalla kasvava markkina. Toimimme useissa maissa Euroopassa ja nyt laajennamme toimintaa myös Afrikkaan ja Aasiaan. Pidän erityisen tärkeänä nähdä, kenen kanssa olemme tekemisissä. Peltosen veljekset ovat päteviä ja luotan heidän ammattitaitoonsa. Asiakkaat antavat meille hyviä tuotekehitysideoita.”

Tuotteet tehdään tarvittaessa asiakkaan piirustusten mukaisesti. Perustuotteita on yli 25 ja kaikkea voidaan Foterekin mukaan muuttaa.

”Tuotantotapamme on hyvin joustava. Vastaan itse tuotteiden toimituksesta tehtaalta asiakkaalle saakka”, Foterek kertoo.

www.liikuntasaumat.fi
betonilattiatpeltonen.fi

Mainos